Miksi ei?

 

Yrittäjät.fi –sivustolta löytyi uutisartikkeli, jossa kirjoitettiin suomalaisten suurimmista syistä olla ryhtymättä yrittäjiksi. Artikkelin voit lukea kokonaisuudessaan tästä. Tulokset perustuivat Akavan hallitusohjelmabarometriin. Suurimpia syitä miksi suomalaiset eivät lähde yrittäjiksi olivat:

 

En ole yrittäjähenkinen

Puuttuu hyvä yritysidea

Pelko taloudellisesta epäonnistumisesta

Epävarma perusturva

Joutuu tekemään liikaa töitä

Oman työn myymisen vaikeus

 

En ole yrittäjähenkinen

Hyviä uutisia, sen voi oppia! Yrittäjältä vaaditaan monen muun asian lisäksi rohkeutta, uskomista omaan itseensä, työmoraalia, periksiantamattomuutta, kykyä vastaanottaa kritiikkiä, uusia ajatusmalleja ja innostumista. Kaikki nämä taidot ovat sellaisia, jotka voi oppia, eikö? Loppujen lopuksi kyse on vain omasta asenteesta ja siitä, minkälaisten lasien läpi maailmaa haluaa katsoa. Ei katsoo, vaan nimenomaan haluaa katsoa.

 

Puuttuu hyvä yritysidea

Tämä oli ehkä ainut hyvä syy koko listalla. Yrittäjäksi ei ole mitään järkeä ryhtyä, jos ei ole hyvää, toimivaa ja hieman jopa testattua liikeideaa, jossa on potentiaalia johonkin suurempaankin. Kannattaa kuitenkin pitää korvat ja silmät auki uusille ideoille. Heti kun idea syntyy, kannattaa lähteä liikkeelle. Todennäköisesti et ole ensimmäinen, joka keksii saman idean mutta nopealla tekemisellä saatat olla ensimmäinen, joka tekee rahaa idealla.

 

blogiin1

 

Kuva: http://www.fabricatingandmetalworking.com/wp-content/uploads/2013/10/Good-business-ideas-6.jpg

 

 

Pelko taloudellisesta epäonnistumisesta

Yrittäjyyteen kuuluu olennaisesti, jo meidänkin blogissa mainittu, yrittäjän riski joka kulminoituu taloudellisiin riskeihin hyvin. Alkuinvestoinnit ovat usein hyvinkin kalliita ja kulut tulevat usein ennen tuloja. Yrittäjällä on riskinä menettää rahaa mutta onneksi yrittäjällä on myös toinen mahdollisuus: ansaita rahaa. Yritysmaailmassa on mahdollista ansaita vielä paljon enemmän kuin normaalissa palkkatyössä. Suomessa kun palkkatyöllä harvoin pääsee rikastumaan… Jos ei ole valmis antamaan mitään, on myös turha odottaa saavansa mitään vastineeksi. Sitä paitsi, taloudellisia riskejä pystyy hieman ennakoimaan mm. testaamalla liikeideaa, että onko sille kysyntää, millä hinnalla sitä voisi olla mahdollista myydä ja kuinka paljon ovat tarvittavat alkuinvestoinnit.

 

blogiin2

 

Kuva: https://leon4point0.files.wordpress.com/2014/12/quotes_motivation_corporations_entrepreneurship_entrepreneur_1280x800_30081.jpg

 

Epävarma perusturva

Kuka sanoi, että yrittämisen tarvitsee olla saman tien kokoaikatyötä? Miksi ei voi tehdä palkkatyötä siinä sivussa? Toki se on vaikeampaa ja rankempaa mutta aina on vaihtoehtoja, jos ne vain haluaa nähdä.

 

Joutuu tekemään liikaa töitä

Jos oikeasti näkee tämän yhtenä syynä, miksi ei ryhdy yrittäjäksi, suosittelen pysymään suosiolla nykyisessä työpaikassa. Yrittäjyys todella on kovaa työntekoa. Päivät saattavat olla pitkiä, keskeneräisiä projekteja on useita samaan aikaan, paineet ovat kovat ja kotiin tullessa todellakin tietää tehneensä töitä. Jos pelkää työtä, älä ajattelekaan yrittäjäksi ryhtymistä. Yrittämisessä ei tule pääsemään helpolla mutta vastapainona on sellaisia onnistumisen kokemuksia ja adrenaliiniryöppyjä, että sitä tietää saaneensa myös palkkion tekemästään työstä.

 

Oman työn myymisen vaikeus

Ne ihmiset ovat harvassa, jotka nauttivat myyntityöstä. Usein epäonnistunut myynti on kiinni asenteesta. Myyminen koetaan vastenmieliseksi tyrkyttämiseksi, myyntiä ei osata tehdä oikein, ei uskota tuotteeseen tai ei tunneta kohderyhmää. Kun kyseessä on itse suunnittelema ja kehittämä tuote on yrittäjällä todennäköisesti halua saada oma tuote maailmalle jolloin löytyy myös uskoa myytävään tuotteeseen. Huolellisella tutkimisella on mahdollista selvittää oikea kohderyhmä. Lisäksi on olemassa erilaisia myyntikoulutuksia ja –valmennuksia sekä kirjoja, joista voi lukea myynnistä ja kehittää omia myyntitaitojaan. Tiivistettynä: oman työn myymisen vaikeus on lähinnä tekosyy, sillä senkin voi oppia, jos vain haluaa.

 

Yrittäjäksi ryhtyminen kannattaa aina. Sitä ei kannata kuitenkaan tehdä hetken huumassa. Asioita tulee selvittää etukäteen rutkasti ja opetella uutta, jotta yritys menestyy eikä kaadu ensimmäiseen vastoinkäymiseen. Sillä vastoinkäymisiä on luvassa, satavarmasti. Mikään ei silti ole yrittäjyydessä palkitsevampaa, kuin onnistuminen. Oli se sitten tyytyväinen asiakas, onnistunut kauppa, positiivinen tilikausi, työssään viihtyvät työntekijät tai ensimmäinen itse maksettu palkka. Yrittäjyys vie mennessään ja antaa todella paljon, kun asiaan suhtautuu oikealla asenteella.

 

Positiivisin ajatuksin,

 

Erika 🙂