Tulin tänne 1. syyskuuta 2014 ja nyt on yli neljä kuukautta takana espanjalaista elämänmenoa. Vielä olisi kuukausi jäljellä, ja tuntuu että aika on mennyt ihan siivillä. Päätin vasta viime keväänä lähteä vaihtoon, ja määränpäänkin valitsin vasta hakupapereita tehdessä. Halusin nimenomaan Espanjaan, mutta kaupungilla ei ollut siinä kohtaa väliä. Halusin oppia ja omaksua espanjalaisen rennon ja huolettoman mañana-asenteen sekä hurmaavan kielen, ja kyllähän täällä on jotain tullut opittua! Olen aina ollut tosi järjestelmällinen ja suunnitelmallinen ja halunnut asioiden menevän tietyllä kaavalla. Lisäksi olen kihissyt kiukusta, jos joku myöhästyy sovitulta tapaamiselta. Täällä olen onnekseni nyt jo omaksunut melko huolettoman tyylin, ja nykyään olen itse myöhässä tapaamisilta ja tunneilta, mutta ensimmäistä kertaa se ei haittaa minua, enkä ota sitä henkilökohtaisesti jos joku muu tekee samoin.

Minun yliopistoni sijaitsee Terrassassa, joka on noin 30 kilometriä Barcelonan keskustasta pohjoiseen. Terrassa on asukasluvultaan Tampereen kokoinen kaupunki, noin 220 000 asukasta, ja Barcelonassa on suunnilleen saman verran asukkaita kuin koko Uudenmaan alueella Suomessa, noin 1,6 miljoonaa. Olen asustellut Terrassan opiskelija-asuntolassa 25 neliön asunnossa yksin. Käytännön asiat ovat sujuneet oikein hyvin, mitä nyt välillä ei tule lainkaan kuumaa vettä ja aluksi minulla oli täällä kaverina muutama muurahainen, mutta mitään järkyttävää ei ole ainakaan vielä sattunut. Pienestä koostaan huolimatta Terrassassa on ollut yllättävän paljon menoa ja meininkiä. Täällä on suuri yliopiston kampus-alue, joten myös opiskelijatapahtumia on aika usein, mm. joka perjantai on ohjelmaa vaihto-opiskelijoille paikallisessa baarissa. Paikan suosioon saattaa vaikuttaa alhaiset hinnat, tämä suomineiti on ollut ihmeissään, kun saa eurolla oluttuopin ja kahdella eurolla lasillisen viiniä.

Opiskelen siis Universitat Politecnica de Catalunyassa eli Katalonian ammattikorkeakoulussa. UPC on koko Espanjan 4. suurin yliopisto ja Katalonian suurin teknillinen yliopisto. Minun kouluni, Euncet Business School, on yksityinen koulu, mutta tekee tiivistä yhteistyötä UPC:n kanssa. Suoritan täällä yhteensä 34 opintopistettä, ja kurssit valitsin ensisijaisesti opetuskielen eli englannin mukaan, koska osaan espanjasta vasta alkeet ja olisi ollut vaikea seurata opetusta espanjaksi. Kursseina on Professional Development eli Johtaminen, Human Resourses Management eli Henkilöstöjohtaminen, Information Systems (en ole vieläkään varma onko oikea käännös Tietojärjestelmät?), Financial Management: Investments eli Taloushallinto, Business English ja Spanish for Foreigners.

Kurssit ovat olleet aika samanlaisia, mitä muistan meillä olleen TAMKissa ensimmäisenä vuotena ennen Proakatemialle tuloa. Välillä opettaja luennoi tai pohjustaa aiheen teorialla, ja sitten teemme tehtäviä, käytännön harjoituksia tai projekteja. Aamutunnit ovat klo 9.30–13.30 ja siinä välissä on puolen tunnin tauko ja iltatunnit on 18–21.45. Koulu on suljettu paikallisen tavan mukaan siestan ajaksi. Minulla olisi tällä hetkellä yksi iltatunti maanantaisin, mutta siellä ei ole läsnäolopakkoa koska opetus on espanjaksi. Opiskelen siis itsenäisesti englannin kielisten materiaalien avulla. Koulu on ollut tähän mennessä todella aikaa vievää, mutta loppujen lopuksi aika helppoa. Minulla on nyt siis vain kolmena päivänä koulua, joten vapaa-aikaa on riittävästi. Täällä on ollut omituinen tapa pitää kaksi kontrolli-koetta läpikäydyistä kappaleista ennen varsinaista lopputenttiä, jotka järjestetään vasta tammikuussa. Nyt onkin tuntunut, että vähintään joka viikko on jostain aineesta koe ja koko ajan saisi olla lukemassa tai tekemässä projektitöitä. Täällä on kuitenkin yllättävän helppo saada hyviä numeroita, jos näkee edes vähän vaivaa.

Vaihtoon lähteminen on ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä. En usko, että sen todellista merkitystä tajuaa vielä täällä ollessa, vaan vasta paljon myöhemmin. En ole ikinä aikaisemmin ollut kiinnostunut ulkomailla asumisesta tai työskentelystä, enkä ole juurikaan edes matkustellut. Tämä oli minulle siis aika iso loikka tuntemattomaan! Olen tuntenut oloni ihan murrosikäiseksi, kun tunteeni menevät täällä jatkuvasti laidasta laitaan. Monesti olen huomannut, miten hymyilen onneni kukkuloilla pitkän aikaa istuessani auringossa, ja yhtäkkiä hetken päästä saatan alkaa itkemään ihan ilman syytä. Olen aina ollut todella herkkä ihminen, mutta tuntuu että täällä herkkyys on vähintään kolminkertaistunut. Koko ajan on tunteet pinnassa, kun miettii miten onnekas on, kun asuu täällä ja sitten hetken päästä sitä jo suree että kohtahan tämä kaikki pitää jättää taaksensa ja palata Suomeen.

Olen yleensä aina positiivisin mielin, ja koitan välttää turhaa stressaamista ja ahdistumista, ja täällä nekin tunteet ovat vahvistuneet. Täällä ei ole tarvinnut potea kaamosmasennusta, koska aurinkoa riittää yli 10 tuntia päivässä, vaikka syksy on kyllä saapunut jo monta viikkoa sitten. Eniten päänvaivaa aiheuttaa tällä hetkellä tulevaisuus, kun en tiedä vielä mihin tähtään valmistumisen jälkeen. Kun palaan takaisin Suomeen, niskaani kaatuu kaikki velvollisuudet opinnäytetyöstä ja tulevaisuudesta, joten tietenkin se ahdistaa. Olen koittanut niitä täällä ollessani pohtia, mutta vielä en ole mitään lopputulemaa keksinyt. Toisaalta täytyy vain ajatella, että eihän tässä oikeasti ole mikään hätä, eikä minun pidä näitä asioita nyt päättää. Eräs tärkein oppi, jonka Proakatemialta olen saanut, on ”Luota prosessiin”. Yritän ajatella, että kyllä kaikki lopulta järjestyy, kun vaan jaksaa luottaa siihen. Ei asioita tarvitse väkipakolla vääntää ja kääntää ja pohtia, kun kyllä se oikea tie sieltä löytyy. Lainatakseni Anthony de Melloa kirjasta Havahtuminen:

”Kuka väittää, ettei huolehtiminen muka auta? Varmasti auttaa. Se, mistä kannan huolta, ei koskaan tapahdu!”

Mutta tietenkään en usko, että asiat hoituvat ihan itsekseenkään, eli asioiden ja varsinkin unelmien eteen pitää nähdä kovasti vaivaa!

Kaiken kaikkiaan tämä aika on ollut uskomattoman opettavainen. Olen oppinut itsestäni uusia asioita ja maailmankatsomukseni on saanut ihan uutta näkökulmaa. Olen käynyt läpi todella voimakkaita tunteita, päällimmäisinä tietysti onnellisuus ja ikävä. Aloin vasta joulukuun tienoilla potea koti-ikävää, ja siksi päätinkin tulla viettämään joululomaa Suomeen ja keräilemään voimia loppuajalle.

Ehdottomasti kasvattavin ja henkisesti raskain asia on ollut, kun minun kissani katosivat, eikä niistä ole vieläkään tietoa. Ne ovat minulle todella rakkaita perheenjäseniä sekä suurin syy perheen jälkeen, miksi mietin keväällä pitkään, voinko lähteä vaihtoon. Olen siis käynyt täällä läpi yhtä suurinta painajaistani, ja pahinta on ollut epätietoisuus ja se, etten voi tehdä mitään täältä käsin. En toivo, että kukaan joutuu kohtaamaan pelkonsa, kun on näin kaukana poissa kotoa. Ristiriitaista tässä kuitenkin on, että olen myös omalla tavallaan onnellinen, että näin kävi. Olen joutunut kohtaamaan tunteeni ja ajatukseni silmästä silmään, enkä usko että sitä olisi muuten tapahtunut. Aina täytyy kuitenkin miettiä, että olisi voinut käydä paljon pahemminkin ja nyt osaan paljon enemmän arvostaa sitä mitä minulla on.

Olen kiitollinen kaikesta tapahtuneesta. Tämä on ollut kokemuksena hyvin rikastava ja olen saanut ihan uutta perspektiiviä elämään. Olen oppinut olemaan avoimempi ja tekemään rohkeita tekoja ja päätöksiä, ja uskon että tämä on kasvattanut ja tulee kasvattamaan minua ihmisenä hyvin paljon!

 

Terkuin, Taina

PS. Lisää tarinoita päiväkirjan muodossa blogissani: http://my-kind-of-story.blogspot.com.

Camelin bunkkereillaCarmelin bunkkereilla

 

montserrat -vuorellaMontserrat -vuorella

pikjou2510etuMP_503_tb Mun koulu, Euncet Business School

terrasan linna Terrassan linna

Montjuicin linna Montjuïcin linna

taina

vlumilaiset kylässä Volumilaiset kylässä!