Ensimmäiseen blogikirjoitukseen ajattelimme kertoa hieman enemmän millaisista ihmisistä VoluMi Osk koostuu. Lyhyet esittelyt ovat nähtävillä nettisivuillamme mutta nyt olisi tarkoitus kertoa enemmän kiinnostuksemme kohteista ja yleisesti koko VoluMista.

VoluMi on sekalainen joukko innokkaita opiskelijoita, joka koostuu 17:sta nuoresta tiimiyrittäjästä. Meidät on napsittu Proakatemialle liiketalouden ja tietojenkäsittelyn koulutusohjelmista. Työkokemusta löytyy teatterialalta aina kiinteistönvälitykseen asti. Ikähaarukkamme on laidasta laitaan, jonka takia osa on saanut maistella enemmän työelämää kun taas toisilla on lukion opit tuoreena muistissa.

Joukossamme on myös kansainvälistä väkeä: tälläkin hetkellä yksi kiertää Indonesiassa rinkka selässä ja toinen vietti viime vuoden Sveitsissä. Lisäksi meillä on lähellä ruotsin kielen tuki, kun yksi tiimistämme on äidinkieleltään ruotsinkielinen. Kansainvälisyyttä lisäämme mm. matkustelemalla sekä lukemalla kirjoja englanniksi. Kaksi tiimistämme kuuluu myös Proakatemian KV-tiimiin.

On ilmiselvää, että näin isosta joukosta löytyy paljon erilaisia kiinnostuksen kohteita. Ääneen mainittuja ovat esim. markkinointi, myynti, tapahtumien järjestäminen, urheilu, verkkosivut, some, johtaminen, esiintyminen ja valmentaminen. Valmentamisella tarkoitamme tiimin ohjaamista ja neuvomista eikä niinkään eräpilliin puhaltamista, vaikka sitäkin välillä tarvittaisiin.

Tiiminä tulemme erittäin hyvin toimeen. Alkuhuuma alkaa pikkuhiljaa laantumaan ja puhaltamalla yhteen hiileen aiomme saavuttaa suuria asioita. Tästä joukosta ei sisua ja tahdonvoimaa puutu. Tiimissämme vallitsee avoin ilmapiiri, jonka vuoksi meillä jokainen uskaltaa olla oma itsensä ja rehellinen muille.

Vauhdikkaan syksyn päätteeksi lähdemme huomenna juhlimaan pikkujouluja koko porukan voimin Bistro LePotiin. VoluMi toivottaa kaikille hauskaa Joulua ja huikeaa uutta vuotta 2014! 🙂