Viime joulukuussa me volumilaiset valmistuimme tiiminä – 3,5 vuoden opiskeluiden jälkeen TAMKissa meistä tuli tradenomeja!  Opiskeluista 2,5 vuotta saimme viettää Proakatemialla tiimiyrittäjinä, mikä oli erilaista ja ikimuistoista aikaa kaikille!

Kahteen ja puoleen vuoteen on mahtunut vaikka mitä, joista viimeisimpänä voisi mainita koko tiimin yhteisen Final Camp -projektin, jonka toteutimme viime marras-joulukuussa Japanissa. Päivityksen lopusta voit katsoa poikien tekemän hienon dokkarin reissustamme. 🙂

compass-923889_1280

Valmistumisen jälkeen tiimiläisemme suuntasivat jokainen kohti uusia haasteita suuntana omat unelmansa! Osa porukasta jatkoi yrittäjinä ja toiset työllistyivät muualle. Neljä meistä, Jenna, Taina, Veera ja Erika, päättivät kuitenkin jatkaa Volumin toimintaa. Keskitymmekin tulevaisuudessa entistä enemmän taloushallintopalvelujen tarjoamiseen! Mukaan tulee varmastikin mahtumaan myös muita aiheeseen liittyviä mielenkiintoisia projekteja, mutta keskitymme taloushallintoon. Kiitos Proakatemian, on meillä hyvät lähtökohdat toimintaan näin heti valmistumisen jälkeen! 🙂

 

Hyvää kevättä kaikille!